VILPE sai Menestyjät-sertifikaatin

VILPE on saanut Kauppalehden myöntämän Menestyjät-sertifikaatin osoituksena hyvästä taloustilanteesta. Sertifikaatti myönnetään yrityksille, jotka saavat Alma Talent Tietopalveluiden Menestyjäluokituksessa vähintään 50 pistettä. VILPE Oy:n pistemäärä oli 79 eli arvosanana erinomainen.

VILPEn toimitusjohtaja Tuomas Saikkosen mukaan Menestyjät-sertifikaatti tuntuu erityisen hyvältä varsinkin, kun otetaan huomioon, miten heikko yrityksen taloustilanne oli 1990-luvun laman seurauksena. Siitä kuitenkin noustiin yrityksen perustaja Eero Saikkosen ansiokkaalla työllä. Lamavuosien jälkeen yrityksen talous on ollut vakaa ja kassatilanne kunnossa.

”Olemme investoineet tuotteisiin ja tuotantoteknologiaan omarahoitteisesti. Haluamme olla vahva kotimainen toimija, jonka taloustilanne on vakaa. Yhteistyökumppanimme voivat luottaa meihin, vaikka maailmantalouteen tulisi koronapandemian kaltaisia odottamattomia mullistuksia”, Saikkonen sanoo.

Menestyjät-sertifikaattia varten yrityksen taloudellista suorituskykyä mitattiin kasvun, kannattavuuden, tuloksen, maksuvalmiuden, vakavaraisuuden ja riskiensietokyvyn perusteella. Sertifikaatissa todetaankin, että tunnuslukuvertailujen perusteella yritys on sijoittunut sekä kaikkien suomalaisten yritysten että oman toimialansa parhaimpien yritysten joukkoon. VILPEn liikevaihto esimerkiksi kasvoi 3,9 prosenttia, ja sitä edellisellä tilikaudella liikevaihto kasvoi 3,6 prosentilla.

Menestyjät 2020 -luokitus tehtiin VILPEn 2019 päättyneen tilikauden perusteella.