The Suomi Mies muistelee: Eeron ja VILPEn tarina

Eero Saikkonen. Kuva: Linus Lindholm

Steve Jobs ja Apple. Bill Gates ja Microsoft. Usein yritys henkilöityy vahvasti perustajaansa. Siksi tätä listaa voi täydentää vielä kolmannella parilla: Eero Saikkonen ja VILPE. Tämä on heidän tarinansa.

Lapsena koulunkäynti ei ollut Saikkosen mieleen, mutta metalli- ja puutyöt kiinnostivat kiitettävin arvosanoin. Ensimmäisen kerran rakennusalan kesätöihin hän meni 15-vuotiaana.

– Olen koulutukseltani rakennusmestari, enkä voinut opintojeni aikana kuvitellakaan, että tekisin työurani muovituotteita valmistavan tehtaan toimitusjohtajana, hän muistelee.

Ura kohti muovitehtaan toimitusjohtajan pestiä alkoi ideasta, tarkemmin sanottuna kiinnikeideasta. Kesällä 1973 Vaasan teknillisen oppilaitoksen opiskelija Saikkonen työskenteli kattoasentajien työnjohtajana Kristiinankaupungin voimalaitostyömaalla. Kesä oli tuulinen ja asentajilla oli ongelmia saada bitumilla liimattu kattohuopa ja eristeet pysymään paikoillaan.

– Ongelmaa yritettiin ratkaista kiinnittämällä kattohuovat ja eristeet ruuveilla ja prikoilla alustaansa. Tämä ratkaisu ei kuitenkaan toiminut, sillä ruuvien kannat tulivat myöhemmin huovasta läpi, kun katolla käveltiin, ja katolla oli vuoto.

Saikkonen ryhtyi miettimään toisenlaista ratkaisua, johon idea syntyi saunan lauteilla.

– Ruuvien tilalle piti kehittää uusi painoa myötäilevän kiinnike, joka valmistui aprillipäivänä 1974. Se oli sienen muotoinen muovikiinnike, joka painui alas, kun sen päälle astuttiin, ja nousi sitten itsestään ylös.

Sienikiinnikkeeksi nimetty tuote osoittautui toimivaksi ja niinpä se päätettiin kaupallistaa. 27.3.1975 kaupparekisteriin merkittiin kommandiittiyhtiö SK Tuote Ky. Sienikiinnikkeen menestys rohkaisi laajentamaan yrityksensä tuotevalikoimaa. Vuonna 1977 myyntiin tulivat kattokaivot ja tiivistyslaipat tasakatoille. Oma tuotanto käynnistettiin 1200 neliön tehtaalla, joka perustettiin Mustasaareen 1984.

VILPEn synty

Seuraavan ison askeleen aika koitti 1980-luvulla. Siihen asti yritys oli toiminut tasakatoilla suurissa liike- ja teollisuusrakennuksissa, ja asiakkaita olivat kattoeristefirmat. Nyt lähdettiin hakemaan uutta liiketoimintaa pientaloista ja harjakatoilta.

Päätökseen vaikutti myös se, että runsaslumisen talven jälkeen Saikkosen talon harjakatolta lumen mukana tulivat alas myös kaikki putket. Lähempi tarkastelu osoitti, että ongelmana oli materiaali. Lasikuidusta valmistetut putket ja läpiviennit eivät olleet kestäneet rasitusta rikkoutumatta. Niinpä yrityksessä alettiin miettiä vaihtoehtoisia tuotteita jyrkille katoille.

– Päätös siirtymisestä jyrkkien kattojen tuotteisiin osui juuri oikeaan ajankohtaan, sillä tasakattojen suosio myös pientaloissa oli laskussa. Menestykseen vaikutti myös universaalien läpivientien keksiminen, sillä nyt samaa läpivientiä voitiin käyttää kaikilla tiilikatteilla ja toista läpivientiä kaikilla peltikatteilla.  Saikkonen toteaa.

Eero ja Tuomas Saikkonen.

Lama aiheutti konkurssin

Sienikiinnikkeiden kysyntä jatkui vilkkaana 1990-luvun lamaan saakka, jolloin rakentaminen Suomessa hiipui lähes olemattomiin ja sienikiinnikkeiden kysyntä romahti. Kaksi SK Tuotteen sisaryritystä meni konkurssiin. Jäljelle jäi vain muovitehdas SK Fastening Ltd Oy.

Muovitehdas oli taannut sisaryritysten lainoja ja joutui nyt maksamaan ne. Lähtötilanteessa velkaa oli kaksi kertaa enemmän kuin liikevaihtoa.

– Vuoden 2000 alussa olimme maksaneet pois kaikki lainat. Silloin päätimme, että vastaisuudessa investoinnit tehdään yhtiön omalla pääomalla. Sittemmin kaikki investoinnit tehtaaseen ja koneisiin on rahoitettu itse, Saikkonen kertoo.

Vuosien varrella yrityksen nimi on vaihtunut. Vuonna 2000 SK Fastening Ltd Oy:n nimeksi vaihdettiin SK Tuote Oy, ja vuonna 2018 yrityksen nimeksi tuli VILPE Oy.

Tiktok-suosikki

Työuran loppuvaiheessa Saikkonen teki uuden aluevaltauksen: TikTok. VILPEn TikTok-kanavalla miehen aitous ja persoonallinen tyyli on hurmannut katsojat, ja hän on saanut kutsumanimen ”The Suomi Mies”: kyseisellä aihetunnisteella julkaistut videot olivat saaneet 1,2 miljoonaa näyttökertaa TikTokissa kesäkuuhun 2022 mennessä.

VILPE on perheyritys, ja vuonna 2020 Eeron poika Tuomas Saikkonen aloitti toimitusjohtajan tehtävissä. Ikänsä puolesta Eero olisi voinut olla jo kauan eläkkeellä, mutta ”rakennusmestarin pitää aina rakentaa”. Uskon vahvasti Tuomaksen kykyyn viedä VILPE entistä kansainvälisempään suuntaan. Itse aion jatkaa vielä intohimoni eli tuotekehitystyön parissa. Minulla on vielä joitain hyviä ideoita odottamassa toteutusta, Eero Saikkonen sanoo.