VILPEn työntekijät kuljettavat ruokakasseja apua tarvitseville
Tänä jouluna auttaminen ja hyväntekeväisyys konkretisoituivat, kun VILPEn työntekijät hyppäsivät auton rattiin ja kuljettivat joulun ruokapaketteja apua tarvitseviin koteihin Vaasan seudulla.
VILPE ja Wasa Dredging Oy lahjoittivat yhteensä 200 kappaletta 50 euron ruokakasseja apua tarvitseville yhteistyössä Vaasan Lähimmäisyhdistys ry:n kanssa. Jokaiseen kotiin meni kaksi ruokakassia, joten yhteensä ruokakasseja tuli 400. Näin monen ruokakassin perille toimittamiseen tarvitaan kuitenkin useampi käsipari, ja tässä VILPE tuli apuun. Jokainen työntekijä saa käyttää työaikaansa ruokakassien toimittamiseen vähävaraisille lapsiperheille, vanhuksille ja sairauksista kärsiville.
Idea työajalla tehtävään hyväntekeväisyyteen tuli VILPEn toimitusjohtajalta Tuomas Saikkoselta.
”Aika on arvokasta ja tärkeää meille. Siksi halusimme rahalahjoituksen lisäksi antaa aikaamme yhteisen hyvän tekemiseen. Haluaisin, että tulevaisuudessa voisimme käyttää yhden työpäivän vuodessa hyvän tekemiseen, koska tällä voi olla jopa suurempi merkitys kuin pelkällä rahalahjoituksella”, Saikkonen sanoo.
Yritysten panos on äärettömän tärkeä
Kun idea työajan käyttämisestä hyväntekeväisyyteen syntyi, VILPEltä oltiin yhteydessä Karin Toivolaan. Toivola organisoi joulupussikeräyksen Vaasassa, ja hän keksi, että VILPEn työntekijät voivat auttaa ruokakassien kuljettamisessa.
”Yrityksillä on äärettömän suuri panos tällaisen avun antamisessa. Olen sydämestäni kiitollinen. Monesti työ, terveys ja toimeentulo ovat itsestään selviä asioita, kunnes ne menettää. Koronapandemia on vain lisännyt avuntarvetta. Toivon, että ihmisillä olisi rohkeutta pyytää ja antaa apua”, Toivola sanoo.
Yksi ruokakassien jakamiseen osallistuvista oli VILPEn viestintävastaava Essi Saarenpää.
”Idea hyväntekeväisyystempauksesta otettiin positiivisesti vastaan, ja viikossa saimme kasaan 30 vapaaehtoista kasseja jakamaan. Ruokakasseja jakamalla auttaminen tuntuu konkreettisemmalta”, Saarenpää sanoo.
Ruokakassit pakkasi K-Supermarket Huutoniemen kauppias Janne Ylä-Autio.
Tuhansien lahjoitukset monelle organisaatiolle
Vaasan Lähimmäisyhdistys ei ole ainut VILPEn tukema organisaatio, vaan yrityksen perinteisiin kuuluu tehdä joulun alla useampia lahjoituksia. Tänä vuonna kotimaan joululahjoitusten arvo oli yli 10 000 euroa. Kaikki lahjoitusten saajat:
- Vaasan Lähimmäisyhdistys 2500 €
- Pääkaupunkiseudun turvakoti ry Turvakoti Pellas 2000 €
- Hope ry, Vaasa 2000 €
- Wasa Stars ry 2000 €
- Eppulit ry 2000 €
- Vaasan Kissatalo 1000 €
Kotimaan lisäksi lahjoituksia tehtiin myös maissa, joissa VILPEn tytäryhtiöt toimivat.
- 1
- 2
- 3
- …
- 22
- Seuraava »