Kattoliiton Mikko Törvi varoittaa: ”Lähes jokaisella katolla havaitaan ohjeidenvastaisia rakenteita”

kattovaurio
Kattovuodot ja niiden aiheuttamat korjaukset voivat olla erittäin kalliita, mikäli vauriot jäävät havaitsematta ajoissa. Kuvituskuva.

Tiedote

Kattoliiton hallituksen jäsen ja MH-Kate Oy:n toimitusjohtaja Mikko Törvi kritisoi kattoalaa huonosta rakentamisen laadusta. Pitkään kattoalalla toiminut Törvi korostaa, että hänen kokemustensa mukaan lähes jokaisella katolla on vesivahinkojen riskitekijöitä. Yleisimmät riskitekijät liittyvät ohjeidenvastaisiin rakenteisiin ja huollon puutteeseen.

“Lähes poikkeuksetta tulee vastaan ohjeidenvastaisia rakenteita. Joko ei olla osattu tehdä kunnolla tai sitten kyseessä on silkkaa piittaamattomuutta rahan- ja ajansäästön toivossa,” Törvi toteaa.

Rakennusvirheet, jotka johtuvat rakennusohjeiden noudattamatta jättämisestä, näkyvät yleensä yksityiskohdissa, esimerkiksi väärin asennettuna läpivientinä. Rakennusajan virheet ilmenevät tyypillisesti kymmenen vuoden sisällä, kun taas huollon laiminlyönti aiheuttaa ongelmia vanhemmissa katoissa.

Rakennusajan virheiltä on Törvin mukaan vaikea suojautua. Tämä näkyy siinä, että samoja virheitä esiintyy kuntien rakennuskannassa, vaikka kuntien rakennusprojekteja valvovat sekä oma henkilökunta että rakennuskonsultit.

Kattovuotojen korjaus kallista

Kattovuodot ja niiden aiheuttamat korjaukset voivat olla erittäin kalliita, mikäli vauriot jäävät havaitsematta ajoissa. Salakavalat, piilossa pysyvät vuodot ja pitkään huomaamatta olevat kattovuodot ovat erityisen vaarallisia, sillä niiden korjaaminen voi maksaa jopa satojatuhansia euroja.

Törvi jakaa kattovuodot kahteen luokkaan: silmämääräisesti näkyviin vaurioihin ja pitkään piilossa oleviin vuotoihin. Jälkimmäiset ovat erityisen haitallisia, sillä ne kehittyvät rakenteissa pikkuhiljaa ja voivat aiheuttaa merkittävää tuhoa ennen kuin ne havaitaan.

“Aika on kustannusten kannalta ratkaiseva tekijä. Isommilta kustannuksilta vältytään, mikäli vuoto ei ole ehtinyt kastella rakenteita,” Törvi korostaa.

Törvi kehottaa kiinteistöomistajia panostamaan säännölliseen huoltoon ja tarkastuksiin, jotta pienemmät vuodot voidaan löytää ja korjata ennen kuin ne aiheuttavat suuria vahinkoja. Hän muistuttaa, että katon korjaaminen on usein järkevää, mikäli katto on muuten hyväkuntoinen ja vuotokohta voidaan selvästi osoittaa. Useiden vuotokohtien tai toistuvien vuotojen yhteydessä Törvi suosittelee harkitsemaan koko katon saneerausta.

Huoltoa ei saisi laiminlyödä

Sense Leak Detector
VILPE Sense -vuotopaikantimet auttavat havaitsemaan mahdolliset kattovuodot.

Piilevien vuotojen paikannuksessa voidaan hyödyntää IoT-tekniikkaa. Esimerkiksi VILPE Sense -vuotopaikantimet havaitsevat vuodot, mikä mahdollistaa vaurioituneiden alueiden nopean korjaamisen. Vuodon sijainti määritetään pilvipalvelussa olevan kartan avulla, mikä auttaa tunnistamaan vaurioituneet alueet. Korjaukset päästään aloittamaan ajoissa.

”Suunniteltu ja ennakoiva huolto on avainasemassa. Pieni vuoto on usein helppo korjata alussa, mutta ajan myötä siitä voi tulla kallis ja työläs korjattava”, VILPE Oy:n tutkimus- ja kehitysjohtaja Veli-Pekka Lahti sanoo.

Myös Törvi painottaa, että huolto on ratkaisevan tärkeää katon pitkäikäisyyden kannalta. Vuosihuollon aikana tarkistetaan, että katto on puhdas eikä siinä ole esimerkiksi lehtiä tai muuta roskaa, joka voisi tukkia veden pääsyn katolta. Lisäksi huollossa tulee tarkistaa läpiviennit ja kattokaivot sekä varmistaa, että vesi pääsee valumaan katolta pois.

“Huollolla on valtava merkitys: parhaimmillaan katon ikä pystytään kaksinkertaistamaan. Ohjeiden mukaisesti tehty loiva kermikatto, jota huolletaan säännöllisesti, kestää 40–50 vuotta,” Törvi kertoo.

Hän huomauttaa myös, että pitkään alalla olleena hän joutuu jatkuvasti uusimaan noin 10 vuotta vanhoja katoja, jotka ovat usein tehty ja huollettu huonosti.

Lisätietoja:
Veli-Pekka Lahti
tutkimus- ja kehitysjohtaja
VILPE Oy
+358 20 123 3221