VILPE tukee kotimaista e-urheilua
VILPE jatkaa yhteistyötään kotimaisten e-urheilun huippujen, HAVUn ja Elisa Esportsin kanssa. Yhtiö haluaa toimia suunnannäyttäjänä muille suomalaisille yrityksille elektronisen urheilun tukemisessa, sillä Suomessa e-urheilun suosio on erityisesti nuorten aikuisten keskuudessa suurta. Tutkimusten mukaan peliteollisuus on jo suurempaa kuin elokuva-, televisio- ja musiikkiteollisuus yhteensä.
Naapurimaissamme Ruotsissa sekä Tanskassa, kilpapelaaminen on todettu niin suureksi ja suosituksi viihdeteollisuuden osa-alueeksi, että pelien tekijät ovat järjestäneet omia kansainvälisiä turnaustapahtumiaan maissa. Suomessakin tähän voisi olla yhä suurempaa potentiaalia lähitulevaisuudessa, josta hyvänä esimerkkinä toimii kolmatta kertaa Espoossa järjestettävä Elisa Masters -tapahtuma. Elisa Masters Espoo kerää kahdeksan kansainvälistä huippujoukkuetta kilpailemaan Counter-Strike-pelissä 200 000 $ palkintopotista. Vuonna 2023 tapahtumassa vieraili 8 000 kävijää, kansainvälinen lähetys keräsi 54,5 miljoonaa live-katselukertaa sekä suomenkielinen lähetys 450 000 katselukertaa. VILPE on vienyt asiakkaitaan ja kumppaneitaan tapahtumaan sauna-aitioon seuraamaan pelejä, sillä VILPEn toimitusjohtajan Tuomas Saikkosen mukaan “Kaikki eivät halua lähteä katsomaan jääkiekkoa”, vaikka VILPE sponsoroi myös kyseistä lajia. VILPE on saanut paljon kehuja aitiossa vierailleilta henkilöiltä, ja vieraat ovat ilmaisseet halukkuutensa tulla tapahtumaan uudestaan. VILPEn sauna-aition ilmoittautumiset alkavat jälleen loppukesästä.
“Elisa Masters on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisten e-urheiluharrastajien suosikkina ainutlaatuisen tunnelmansa ja korkean kilpailutasonsa ansiosta. Tapahtuma tarjoaa elämyksiä myös niille, jotka eivät ole aiemmin seuranneet e-urheilua. Kannustankin kaikkia tulemaan paikalle ja kokemaan tämän huikean tapahtuman itse!
Elisa Masters Espoo -tapahtuman järjestäjän, Elisa Esportsin Olli-Pekka Villa kertoo
VILPE on ollut arvokas kumppanimme jo kahden vuoden ajan, ja olenkin erityisen vaikuttunut VILPEn avoimesta, kannustavasta ja rohkeasti kokeilevasta yrityskulttuurista.”

VILPE tukee myös jo pitkään Suomen terävimpänä kärkenä toiminutta e-urheilujoukkuetta HAVUa. HAVU kilpailee Counter-Strike-, Dota 2- ja NHL-peleissä. Parhaimmillaan HAVUn Counter Strike joukkue on ollut maailman rankingin sijalla 19. Kilpapelaamisen lisäksi HAVUn organisaatiossa on myös striimaajia, jotka lähettävät live-lähetyksiä omilla Twitch.tv-kanavillaan. Esimerkkinä tiiviistä yhteistyöstä, VILPE on osallistunut yritysten väliseen e-urheilun firmaliigaan, Kanaliigaan, Dota 2 -kaudelle yhteisjoukkueella HAVUn kanssa useamman kauden ajan. Viimeisimmällä kaudella yhteisjoukkue voitti korkeimman divisioonan kultaa.
“Vilpellä on raikas suhtautuminen pelaamiseen ja somen tekemiseen, joten yhteistyömme on todelle luontevaa. Vilpeläisten aktiivinen pelikulttuuri on myös todella ihailtavaa. HAVUlla ja VILPEllä yhteistyö toimii sekä pelikentillä että niiden ulkopuolella. Kuvasimme ja tuotimme esimerkiksi VILPElle juuri uudet mainosvideot heidän älykattokonseptilleen, jotka tulevat näkymään vahvasti Elisan lähetyksissä. Mietimme vuosittain yhdessä, kuinka voimme kehittää monivuotista yhteistyötämme edelleen positiivisesti ja mitattavasti.”
Kertoo HAVUn toimitusjohtaja Lasse Salminen, joka pelasi myös kyseisessä yhteisjoukkueessa

VILPEn toimitusjohtaja Tuomas Saikkonen, lähti mukaan HAVU Gamingin osakkaaksi ja hallituksen jäseneksi vuoden 2023 lopussa. VILPE on tukenut HAVUn matkaa jo useamman vuoden ajan, joten organisaatio oli jo entuudestaan Tuomakselle tuttu:
“Olen itse ollut aina suhteellisen huono urheilussa; oli se sitten elektronista tai perinteistä varianttia. Arvostukseni urheilua kohtaan on sen sijaan aina ollut korkealla, joka lienee peruja jo omalta isältäni. Isäni on viimeisen päälle kova hiihtomies ja muistelen lämmöllä nuoruudestani, kun seurasimme perheenä kotisohvalta aina ties mitäkin lajia yhdessä. Urheilulla on jokin vaikeasti sanoitettava, mutta silti niin käsinkosketeltava kyky yhdistää ja tuoda iloa. Haluan kantaa oman korteni kekoon tukemalla kotimaisen urheilun menestystä.
HAVU on vuodesta 2017 alkaen tehnyt loistavaa duunia elektronisen urheilun saralla ja viime vuosina saavuttanut maineen parhaana kotimaisena Counter-Strike rosterina. HAVUssa minulle tärkeitä asioita ovat kotimaisuus, vahva sitoutuminen organisaation arvioihin sekä halu kehittää ja innovoida. Suomessa elektronisen urheilun taloudellinen ekosysteemi on kuitenkin edelleen niin paljon perässä muuta Eurooppaa, että tarvitsemme alalle lisää tukijoita, ennen kuin kilpapelaaminen on maassamme taloudellisesti kannattavaa. Yrityksillä ja muilla yhteistyötahoilla on tässä iso potentiaalinen rooli otettavana. Haluan nostaa hattua erityisesti Elisa Esportsin organisaatiolle, joka on tehnyt paljon positiivista kotimaisen elektronisen urheilun eteen.
Yhteistyömme sekä Elisan että HAVUn kanssa on toiminut erinomaisesti jo useamman vuoden ajan ja tulemme jatkamaan yhteistyötä myös lähivuosina. Tähtäämme sekä elektronisen että perinteisen urheilun puolella pitkäaikaisiin ja vaikuttaviin yhteistyökumppanuuksiin, jolloin molemmat osapuolet pystyvät keskittymään aidosti toimintansa kehittämiseen. Toivottavasti näemme tulevina vuosina rakennusalaa yhä laajemmin elektronisen urheilun saralla.”